Facebookista ym. somealustoista on voinut lukea viime aikoina että ”Seinäjoki sitä Seinäjoki tätä ja Seinäjoki vähän enemmän sitä sun tätä”. Ei vaan, kyseessä on erittäin hieno ja tärkeä viikonloppu Perussuomalaisille. Tilaisuus on varmasti jälleen hienosti järjestetty, varsinkin ne aloitusseremoniat ovat ollee mieleenpainuvia. Erittäin Isänmaalliset ja jylhät jossa iho nousee kananlihalle, kylmät väreet hiipii pitkin selkäpiitä!  En oole itse kuitenkaan menossa tällä kertaa kokoukseen. Tiedän että Joutsasta sinne on kuitenkin menossa väkeä. Ja on se tosiaan sen verran mielenkiintoinen tilaisuus, että heitetään siitä vähän omaa näkemystä mausteeksi, mutta ensin vähän lähihistoriaa. Olin 2017 Jyväskylässä, se oli elämäni ensimmäinen puoluekokous, jossa olen ollut. Tapasin siellä ensi kertaa nykyisen pj:n eli Jussi Halla-ahon sekä sitä edellisen pj:n. Timo Soinin. Olin muuten varmuudella viimeinen henkilö, joka kätteli Timo Soinia paviljongissa sinä iltana, kun vallan vaihto tapahtui.  Näin hänet siinä tuulikaapin luona, kun hän oli tekemässä lähtöä ja minunhan oli pakko päästä heti jutuille. Oli se Soini kyllä väsyneen ja pettyneen oloinen mies, hauska näin jälkikäteen sitä muistella. Halla-ahoa on nähty useasti tässä vuosien saatossa, kerran oltiin yhtä aikaa illallisella Halla-ahon sekä puoluesihteeri Grönroosin seurassa. Paikkana oli Hotelli Alexandra Jyväskylässä, jonne kokoonnuttiin muutenkin K-S Piirin työvaliokunnan kanssa. Olin myös Lahdessa puolueneuvoston kokouksessa syksyllä 2018, sekä vuonna 2019 tuli myös piipahdettua puoluekokouksessa Tampereella. Seinäjoki, se jää nyt  osaltani väliin.

Sitten asiaan! Omat suosikkini ja lyhyet perustelut henkilövalintoihin.

Puheenjohtajaksi
Riikka Purra

Purra on noussut nopeasti kaiken kansan tietoisuuteen, kun vertaa häntä Sakari Puistoon, jolla on kuitenkin pidempi poliittinen kokemus. Puisto vastustaa maahanmuuttoa, joka johtaa sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin, työperäistä maahanmuuttoa hän kannattaa. Aika lailla samoilla linjoilla olen minäkin, mutta siitä huolimatta tällä kertaa puoluejohtoon pitää valita nainen. Ihan vaan pelkästään jo sen vuoksi, että sitten luultavasti puolueeseen rohkenisi liittyä enemmän naisväkeä ja sitä kautta ns. ”äijäpuolue” voisi muuttua enemmän tasa-arvoisemmaksi puolueeksi.

 

  1. varapuheenjohtaja Leena Meri. Varma valinta, ymmärtää kenttää ja on kokenut poliitikko. Hän on myös minulle mieluisa rehti ja rehellinen politiikan tekijä. Ronkainen se sitten ei vaan jotenkin kolahda, näistä kahdesta oli siis helppo valita.

Sitten hieman kinkkisempiin valintoihin ja lopullinen äänestyspäätös minulle muodostuisi varmastikin kokouksessa ehdokkaiden pitämien puheiden perusteella. Arjan ja Sebastianin olen tavannut joitain kertoja, luotto heihin on sen puoleen vahva. Mauri ja Veikko olisi varmasti myös päteviä henkilöitä tehtävissään.

  1. varapuheenjohtaja Arja Juvonen / Mauri Peltokangas
  2. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen / Veikko Vallin

Puoluesihteerin valinta
Simo Grönroos saisi jatkaa tehtävässään. Hän on hyvin päässyt asian ytimeen ja olen jutellut hänen kanssaan eri asioista puhelimitse sekä tavannut häntä kentällä, sen puoleen oli helppo valinta.

Tästä linkistä pääset ehdokkaiden vaalisivuille!
https://www.perussuomalaiset.fi/psn-puoluekokouksen-2021-henkilovaalien-ehdokkaat/

Jännä nähdä miten käy! Ja tuleepa sitten ketkä hyvänsä valituiksi näihin eri tehtäviin, niin töitä joka tapauksessa riittää. Myös ihan kaikille meillekin, jotka puurtavat täällä kentällä ”ruohonjuuritasolla” meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Comments are closed