Saku Kaistinen

Saku

Tietoja minusta

Olen 44-vuotias perheellinen, syntyperäinen joutsalainen ja asunut Jyväskylän seudulla lähestulkoon koko ikäni. (Jyväskylä, Laukaa ja Joutsa.) Sukujuureni ovat lähtöisin Luhangasta ja Petäjävedeltä.

Nuorena politiikka ei kiinnostanut minua lainkaan, mutta noin kymmenen vuotta sitten innostuin siitä, kun minua pyydettiin mukaan. Ymmärsin heti, että tässä on paikka jossa voin vaikuttaa ja päästä osalliseksi yhteiskunnan kehittämiseen. Nyt olen edelleen samalla tiellä ja täytyy myöntää, että tämä on todella mielenkiintoista. En minä, eikä varmaan moni muukaan olisi aikoinaan uskonut, että se nuoruuden Sakke, joka etsi vielä yhteiskunnasta omaa paikkaansa, niin olisi keski-iässä  yhtenä osana tekemässä kunta- ja maakuntatason politiikkaa. Mutta tässä sitä ollaan, matkalla kohti ääretöntä ja siitä yli! 

Olen luonteeltani hyvin rauhallinen, enneagrammin perusteella tarkkailija, joka  muodostaa lopullisen mielipiteensä monesti vasta keskustelun edetessä, eikä siis aja alusta saakka väkisin omaa agendaansa läpi. Olen myös erittäin paineensietokykyinen, jonka olen todennut työssäni sekä politiikan parissa.

Pyrin päätöksenteossa yleensä kaikkia tyydyttävään lopputulokseen, en niinkään junttaa yksittäisen tahon etuja. 

Minua on helppo lähestyä, olipa kyseessä vähäosaiset tai muut kansalaiset, sillä olen itse lähtöisin köyhistä oloista ja ehkäpä myös tavallista heikommista lähtökohdista, mikä on laajentanut ymmärrystäni kaikkia kohtaan. En usko, että kukaan syntyy kultalusikka suussaan; kaikilla on elämässään varmasti haasteita, mutta ne ovat erilaisia ja eri mittasuhteissa.

Työskentelen alueiden käytön asiantuntijana Kouvolan kaupungilla. Työni keskittyy yhdyskuntatekniikkaan, tarkemmin sanottuna  kaikkeen mitä asennetaan kaupungin omistamille maa-alueille, kuten vesijohto- ja viemäriverkostot,  kaukolämpöverkostot, sähkö- ja tietoliikennekaapelit sekä katuvalaistus. Varmistan työni kautta, että kaikki luvat ja suunnitelmat kulkevat asianmukaisesti ja noudattavat voimassa olevia säädöksiä. Lisäksi katutöiden valvonta kuuluu vastuualueelleni.

Monipuoliset työtehtävät ovat antaneet minulle arvokasta kokemusta ja näkemyksiä, joita haluan hyödyntää päätöksenteossa. Uskon, että tämä kokemus auttaa minua tekemään päätöksiä, jotka edistävät joutsalaisten hyvinvointia ja kunnan kestävää kehitystä.

Koulutukseltani olen liikenneinsinööri (AMK) sekä olen suorittanut logistiikan perustutkinnon, josta vamistuin yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi.

Opiskelen tällä hetkellä työn ohella YAMK-opintoja strategisessa johtamisessa avoimen ammattikorkeakoulun puolella. Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten strateginen johtaminen voi vaikuttaa organisaatioiden menestykseen. Syksyllä aikomukseni on siirtyä tutkinto-opiskelijaksi tulevaisuuden liikennejärjestelmät YAMK-ohjelmaan, koska uskon, että innovatiiviset liikennejärjestelmät ovat avain kestävään tulevaisuuteen.

Olen toiminut Keski-Suomen Omaishoitajat ry:n hallituksessa yli kahdeksan vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta puheenjohtajana. Vapaaehtoistyöllämme on parannettu omaishoitajien elämää ja hyvinvointia. Meitä on mielestäni todella asiantunteva ja kokenut porukka hallituksessa ja yhdessä työntekijöidemme kanssa olemme saavuttaneet huomattavia edistysaskeleita omaishoitajien tukemisessa.

Vapaa-ajallani nautin musiikin ja videopelien parissa, sekä kaikenlaista pientä nikkarointia ja touhua, mitä milloinkin. Tietysti perheen ja läheisten parissa viettämäni aika on myös minulle erittäin tärkeää ja mukavaa.

Lisäksi tykkään kalastamisesta ja kuntosalilla käymisestä, ja jenkkiautot ovat lähellä sydäntäni.

Arvostan turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja rehellistä peliä lajissa kuin lajissa. Intohimonani on jatkaa työskentelyä politiikan parissa yhteisen hyvän edistämiseksi, ja erityisesti kuntatasolla toimiminen on minulle tärkeää.

Tämän hetkiset luottamustoimet

Joutsan kunta

Kunnanvaltuutettu (vuodesta 2017)

Valtuuston 1. varapuheenjohtaja (vuodesta 2021)

Tekninen lautakunta (vuodesta 2017)

Vanhus- ja vammaisneuvoston jäsen/varajäsen (vuodesta 2017)

Puulan seutuopisto, opistolautakunnan varajäsen ( vuodesta 2024)

Muut luottamustoimet

Keski-Suomen Omaishoitajat ry, puheenjohtaja ( vuodesta 2024  ja hallituksessa 2018 saakka)

Keskustan Joutsan kuntayhdistyksen hallituksen jäsen (vuodesta 2024)

Aiemmat luottamustoimet

Keski-Suomen hyvinvointialue, Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta varajäsen ( 2022–2025)

Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri ry, hallitus, ( 2017-2023)

Joutsan Perussuomalaiset ry, puheenjohtaja ( 2018 – 2022)

Kuva on vuodelta 2014, oltiin perheen kanssa Ikaalisten kylpylässä.